keskiviikko 12. maaliskuuta 2014

Napa!

Napa alkoi mua eilen ihmetyttämään kun siihen ilmestyi jotain finnin näköisiä moukkuja. Piti sitä vähän hössöttää ja ystävällekkin tiedottaa. Rauhoituin kyllä ja maalaisjärjellä ajattelin, että menen pötkölleen ja makoilen ilman tukivyötä jolloin napa saa ilmaa ja paranee nopeasti. Illalla kuitenkin tilanne huononi ja napa näytti selkeästi tulehduksen merkkejä ja päädyin soittamaan osastolle josta mut kotiutettiin, yritin ehdotella ilmakylpyhoitoja ja buranakuuria mutta ei mennyt läpi vaan mut pyydettiin paikalle näyttämään vaivaa. En ajatellut että kyseessä on mikään vakava homma mutta sen verran mietitytti kuitenkin, että mielellään läksin napaa näyttämään.

Aamulla aikatauluihin tuli muutos ja mut pyydettiin paikalle jo ennen puoltapäivää. Meinasi tulla hoppu puolentoista tunnin varoitus ajalla mutta ehdin hyvin.
Ei muuta kun pöydälle pötkölleen ja napa esiin. Heti tuli helpottunut olo kun hoitaja sanoi navan nähdessään, että oli hyvä kun soitin ja menin paikalle. Mä kun ajattelin, että tuhlaan hoitajien aikaa kun menen sinne liian pienen asian takia. Navassa oli selvästi infektion merkkejä. Hoitaja teki puolisen tuntia töitä. Poisteli sulamattomia tikin osia, putsaili ja huuhteli. Lopuksi napaan tungettiin hopeaverkkoa ja päälle silikonilappu. Eli nyt napa ei saa yhtään ilmaa. Sinne meni mun maalaisjärjellä ajatellut ilmakylpyhoidot :D Nyt napa on
paketissa kolme päivää jonka jälkeen itse sitten leikin hoitsua ja vaihdan uudet verkot ja laput.

Iso haava tarkastettiin myös, se oli moitteettomassa kunnossa. Siihen vaihdettiin teipit ja napsittiin muutaman töröttävä sulamaton tikin osa myös pois. Vaikka haava on päällisin puolin parantunut hyvin on ihon alla vielä paljon "aukinaista" haavaa jäljellä ja sen takia pitää olla tarkka vielä siitä ettei ala kantelemaan ja nostelemaan mitään. Ei saa vielä innostua sanottiin :D

Hoitaja vielä lopuksi sanoi kuinka tärkeää oli, että menin sairaalaan asti enkä lähimpään terveyskeskukseen. Isojen operaatioiden jälkeen on hyvä hoitaa asiat kunnolla alusta loppuun. Hoitajaa tosin jäi ihmetyttämään miksi en ollut saanut sairaalasta kotiutuessani haavahoitajalle aikaa joka yleensä on noin viikon päästä kotiutumisesta. Silloin katsotaan, että haavojen parantuminen on lähtenyt hyvin käyntiin.

Navasta olisi paljon kuviakin mutta ne on niin ällöjä etten niitä tänne laita. Siksi näin tylsä melkeen kuvaton posti!

No johan tuli navasta asiaa! Nyt on kuitenkin hyvä mieli ja hommat hoidossa joten ei muutakun vaakatasoon ja unta kupoliin hetkeksi!

Navan hoitajan tarvikkeita! Sain mukaan nää sieltä sairaalasta!


Illalla tulee tosi  mielenkiintoisen oloinen Jutta-jakso! Pakko katsoa!

4 kommenttia:

  1. No jopas oli napatarina! Hyvä se on olla skarppina näissä asoissa, ettei ehdi huonoksi mennä. Better safe than sorry!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä hyvä, että hoksasin puuttua asiaan heti niin sai ajoissa hyvää hoitoa ja nyt tosi hyvässä kunnossa napanen :)

      Poista
  2. Pikaista toipumista navalle! Jutta on pakko töllöttää joka viikko:-)
    http://projektiuusimina.blogspot.fi/?m=0

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olihan melkonen mimmi Juttailemassa viimeksi. Asenne oli kohillaan!

      Poista