sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Uuteen nousuun eiku laskuun? Mitä? Häh?

Ajattelin alkukesällä, että sillee rennosti kerran viikossa herkutellen matkataan kohti pienempiä kylkiä. Hiilareiden lisäys on tuonut treeneihin kivaa potkua ja kivaa pumppia on alkanu lihaksissa olemaan treenien yhteydessä. Olo on suorastaan voittamaton kun pääsen salille! Uhosin myös, että neljä treeni kertaa viikkoon riittää. Se ei ole onnistunut kun vain harvoin. Ihan innoissani olen kalenteriin merkannut jumppakerrat ja joka kerta huomaan että en osaa laskea neljään koska aina niitä kertoja tulee viisi kuitenkin! Se viisi kertaa siis sopii mulle hyvin joten miksi sitä muuttamaan. Se mitä pitää muuttaa on se liian lepsu ruokailu tai siis ne kahvipullat ja keksit. Ne kajettuu kylkiin ihan saman tien. Eikä se ole ihmekkään. Liika rentous ei sovi  mulle :D

Vähän kuvasaastetta menneiltä päiviltä ja jopa juhannus viikolta...

hmph!

Jotain pitäs tehdä!

jaahas...

Perusruokaa. Se puoli kunnossa.

Vielä näkyy varpaat...

Juhannustanssivermeet.

Jos välillä taas söis jotain...(tällä aterialla hiilarit tuli ruisleivästä)

Töieväitä :D

Niin ikään töissä söin.

Kunhan vaan jonku kuvan edes saa.

Nää on jatkossa niin nounou! Vaik on kuin hyvii.

Entisen elämän ykkösherkku eilen...

Ja sit uuniin! Ihan hyvää joo, muttei niin hyvä mitä muistin!
Ei enää näitä.

Joo-o! Ei siis mulle herkkuja kerran viikkoon taas hetkeen. Mulla on tavoite ja siitä lähtökunto kuvattuna. Myös tavoite on kuvana olemassa. Sekin ihan itsestäni samana päivänä (ota kylkikahvoista kiinni, vedä kahvat taakse ja käske joku ottamaan kuva)! Vaikka millaisia kuvia olen tänne blogiin heittänyt niin nyt en kehtaa laittaa edes, kuvaa biksut päällä. Karu totuus näkyy niissä. Mutta niin kuin aiemmin olen tehnyt, sitten kun ollaan tarpeeksi kaukana tämän päivän uimarenkaasta niin paljastan kuva teillekkin. Lupaan! Joku kiinnostuu ehkä kiloista. Paljosta yritän tai siis haluan ja onnistun päästä eroon? Viime kerran puntarilla vierailun jäljiltä olen sitä mieltä että 6-10 kiloa. Kuuden kilon kohdilla katellaan mikä on tilanne.

Nyt on rentoilut rentoiltu ja nyt aletaan hommiin. Saatan ehkä hieman tarvita tsemppejä uuteen starttiin mutta epäonnistuminen ei ole vaihtoehto. Niih!

Mikä on aikataulu? Onko liian löysä suunnitelma jos tavoitteeksi ottaa kuitenkin sille kuudelle kilolle lokakuun vikan päivän? 1,5kg/kk? Tarkoitus ei ole kuitenkaan laihaläskeytä vaan haluan pitää kiinni niistä vaivaisista lihasten aluista jotka olen saanut hankittua? Kertokaa mulle oonko ihan hakoteillä?

Selvennän vielä etten ala kitukuureilemaan enkä karsi ravinnosta hiilareita juurikaan koska haluan että treenit kulkee ja kroppa palautuu paremmin. Jätän pois vaan ne kaikki karkit ja jätskit ja piparit ja silleen. Turhat pois. Niin se homma toimii. Eiks vaan?! Enkä mitään tolkuttomia aerobisia ala sotkemaan tähän soppaan. Aerobista toki teen sillon jos siltä tuntuu mutta en laadi siitä vaatimusta itselleni kuitenkaan.

Ei muuta kun onnea matkaan mulle :)

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Toinen puoli.

Mä meinasin et perustan uuden blogin. Se ois ollu "kääntöpuoli". Kaiken kauniin, iloisen, kimaltavan ja onnistumisen toinen puoli. Sitten ajattelin mä en aloita mitää uutta blogia. Mä kirjotan aiheesta nyt tähän ja jatkan siitä joskus jos siltä tuntuu. On ihmisiä jotka ei voi sietää kun joku "valittaa" koko ajan. Ihan kaikesta ei kuitenkaan "valittamatta" selviä asiat on vaan saatava sanoa ääneen. Välillä ihmisellä voi olla niin paha mieli ettei valoa juurikaan näy mistään vinkkelistä katsottuna. Elämä vaan ei aina ole niin ihanaa mille se näyttää eikä sitä tarvitse mun mielestä edes peitellä mitenkään.
Ihminen voi olla yksinäinen yhtä hyvin parisuhteessa kuin sinkkunakin. On eri asia olla yksin kuin yksinäinen. On ihana viettää välillä koti-iltoja ilman ylimääräistä hälinää ja ihmisä ympärillään. Yksinäisyys taas on tunne joka syö sisältäpäin. Se iskee vaikkei haluaisi. Ulospäin näyttää siltä, että vau kun tolla on kaikki hyvin, sillä on ystäviä, se on vahva, se selviää mistä, kaikista ei ole siihen mitä toi ihminen on tehny jne. Ihaillaan ja taputellaan olkapäähän mutta kukaan ei tiedä mitä tapahtuu sen ihmisen sisällä oikeesti. Ulkokuori on kunnossa mutta se on vaan kuori. Kuoren alla on niin paha olla ettei mitään järkeä. Yhden kerran kun joku oikeasti kysyy mikä fiilis? Se riittää hajottamaan koko hienon kuoren ja tajuat, että olkoonkin ulkoiset puitteet kunnossa mutta jos tajuat, että oikeesti oot ihan hajalla muuten niin jotain tarttis vissiin tehdä.
Tarvitseeko aina selvitä mistä vain? Onko aina oltava se joka selviää ja pärjää? Mitä jos joskus saisi tai voisi vain luottaa siihen, että vaikkei itse jaksaisi niin joku toinen jaksaa kuitenkin. Silloin kun itse ei jaksa niin joku tulisi ja kertoisi, että kyllä asiat järjestyy. Se voi sillä hetkellä tuntua turhalta sananhelinältä mutta se tunne, että joku välittää oikeasti olisi se pointti siinä. Sanotaan ettei ihmiselle anneta enempää kun se jaksaa kantaa. Mä oon erimieltä.
Onhan asioilla aina tapana tavalla toisella selvitä mutta kuinka kauan sitä pitää odottaa? Milloin voi vaan olla ja nauttia elämästä ilman jatkuvaa raastavaa tunnetta rinnassa? Onko tää normaalia? Monet sanoo että sellasta se on. Koita kestää. Iteppähän oot tiesi valinnut. Taas mä oon erimieltä. Jos samat asiat toistuu kerta toisensa jälkeen ja huomaat taas tehneesi asioita ilman, että mistään on ollut mitään hyötyä. Kuinka paljon pitää vaan kestää? Kuinka kauan paketti pysyy kasassa edes silmänlumeeksi?

Kävi mitä kävi mutta arkena olisi seuraa ja juttuseuraa vaikka muille jakaa. Sitten tulee juhla tai huoli. Ketään ei näy missään. Asiat toistuu tässäkin samalla lailla vuodesta toiseen. Sitten olet jo oppinut pitämään suusi kiinni. Kun kuitenkin lopulta olet taas yksin.

Mä ymmärrän että tää kirjotus on ihan sekava ja ärsyttävä kun en kerro mikä sitten vaivaa. En halua kertoa tarkemmin mutta jotain piti saada sisältä ulos. Jos se helpoittais.

Ps. En halua kirjoituksellani loukata niitä kaikkia ihania ihmisiä jotka elämässäni on tavalla tai toisella osallisina. Toivon, että myös te tärkeät saatte siitä ajatuksesta kiinni mitä tarkoitan <3

perjantai 13. kesäkuuta 2014

Täällähän minä!

Blogi ei suinkaan ole pois mielestä vaikken täällä ole ilmoitellutkaan itsestäni. Niinhän mä aiemmin päätinkin, että kirjoitan kun siltä tuntuu joten tässä nyt sitten vähän kuulumisia. Enemmän kuvien muodossa kuitenkin.

Viime viikonloppuna pääsin mökkeilemään päiväksi!
Pääsin melomaan kanootilla :D Olin niin varma, että pitkälle
ei päästä ennen kuin paatti on nurin vaan toisin kävin. Kaatumatta melottiin
sinne ja takaisin! Oli vaikka kuinka kivaa!

Kukahan Räme- Reija se siellä hiippailee :D
Melottiin jollekkin saarelle ja metsästettiin hyvää auringonotto paikkaa!
Löydettiin vaikkei uskoisi ;)

Ihan oikeenlainen eräjormailu- vaatetuskin löytyy :D

Saattoi osittain olla vähän haastava toi maasto mutta silti niin kevyt kulkea!

Aivan huikeet maisemat! Tuolta vasta rannalta melottiin!

Kunhan päästiin takaisin möksälle niin laitettiin sauna lämpiämään!
Mut hei, mä, ihan tavallinen kaupunkilais tollo sain tulet uuniin :D

Välillä pääsi koirulitki uimaan! Mä kävin kans, talviturkki on poissa. Jee!

Tollanen mökkipaikka kun olisi itellään ni oisin siellä kyllä aina kun mahdollista! Nyt oltiin koko lauantai päivä aamusta iltaan ja tuntui kuin olisin ollut kauemminkin. Niin ihanan rentouttava päivä oli! Kiitokset siis Santulle, että otti mut seuraksi :)

Välillä oon ihan käyny salillakin :D Yksinään ei paljon jumppakuvia
tule otettua!

Kävin tuossa joku päivä puntaria moikkaamassa ja se kertoi että muutama kilo ollaan plussan puolella pienemmästä painosta jonka olen mitannut silloin heti leikkauksen jälkeen. Silloin tosin kroppa oli tyhjääkin tyhjempi, huonon ruoan ja totaali liikkumattomuuden takia. Ja kieltämättä oli tässä aika paljon tuota reissua ja löysäilyä ruokavalion osalta sitten sen jälkeenkin. Nyt on niiden herkkujen kanssa sovittu, että toistaiseksi niiden ei tarvitse mun suuhun matkustaa. Olo on kaikesta huolimatta melko hyvä. Toki hieman pienempi tai oikeastaan tiiviimpi paketti on työn alla. Ruokavalioon olen tarkoituksella alkanut lisäilemään niitä pelottavia hiilareita. Ihan selkeä ero on jaksamisen kanssa kun niitä hiilareita on enemmän käytössä. Mulla ei ole mitään aika tavoitteita vaan hyvällä ja leppoisella fiiliksellä kohti pienempiä kylkiä matkataan ;)


Tänä aamuna innostuin nappaamaan kuvan ennen töihin lähtöä.

Ja pakkohan mun on jakaa suru-uutinen täälläkin! Mun ihana ja rakas Fiat Punto pääsi eilen autojen taivaaseen :( Siinä alkoi olemaan jo niin paljon kaikenmaailman pikku vikaa ja ruostetta ettei sitä ollut järkeä lähteä korjaamaan vaikka sekin olisi vielä onnistunut varmaankin. Tällä hetkellä en autoa juurikaan tarvitse kun työpaikka-koti-sali-kauppa rinki on n. 500 metrin säteellä kaikki :D Täytyy siis toivoa, että työt jatkuu samassa paikassa tästä eteenpäinkin. Toistaiseksi en edes harkitse uuden auton hankkimista!


Ne vaan otti sen tollaseen pihtiin ja laittoi kyytiin!

In memoriam punainen paholainen <3

Lupasin myös tällä viikolla perehtyä yhteen blogi haasteeseen mutta voi olla etten ihan tälle viikolle saa hommaa toteutettua. Viimeistään ensi viikolla kuitenkin! 


Aurinkoista viikonloppua kaikille!


sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Herkistelyä ;)

Lauantaina oli kiva päivä koululaisille, opiskelijoille ja valmistuneille. Meilläkin oli juhlan tuntua kun mun lapsukainen läpäisi ala-asteen vai alakouluko se nykyään on?! Ihan koviksena menin juhliin. "Mä en ainakaan itke" ja just mä itkin vaikka kuinka. Jotenkin se pelkkä tunnelma siellä sai mielen herkistymään vaikkei ehtiny mitään edes tapahtumaan ennen ekoja kyyneleitä! Entä sitten siinä kohtaa kun siellä laulettiin kutosille jotakin jäähyväislauluja. Apua! Kyllä oli herkkää :)


Ei muuta kuin kesälomille sitten!

Käytiin Ronjan kanssa juhlan kunniaksi Amarillossa lounastelemassa ja jokainen varmaan arvaa ettei siellä mitään salaattia syöty ;) Quorn-hampurilaista söin kera ranskalaisten. Melkonen bloggaaja kun en edes kuvaa ottanut!

Tänään kävin selkää jumppailemassa Ykkösellä. Siellä en olekkaan muuten jumppaillut kun avoimissa ovissa vuodenvaihteen tienoilla. Rauta oli melkoisen kevyttä kun samat painot ei pätenytkään kun "omalla" salilla. Jännä miten periatteessa samat vekottimet on kuitenkin niin erilaisia että ihan kuutamolla olin painojen kanssa. Sainpa kuitenkin hyvän jumpan tehtyä kivassa seurassa! Eikä taaskaan kuva todisteita. Ou nou!


Entinen peilien vihaaja bongaa peilin mistä vaan!
Mä haluuuuuuuun tollasen ison kokovartalo peilin. Kiitos :)
Mullahan on muuten jotain muuta päällä kun jumppavaatteet!

On tähän viikonloppuun mahtunut porrastreenitkin. Ne portaat, ne on niin kamalat ja niin ihanat! Melkeempä on kerran viikossa kiva siellä käydä kipittämässä kun kelit on kivat ja seurakin mitä mainiointa :) Hmm...taas pitäisi olla kuva mut ei oo!


Tänään mulle tarjoiltiin ihan ravintolatason ruokaa! Nam!
Kiitos Santtu <3
Nyt koisimaan niin jaksaa aamulla jumppailla ennen töitä! Tervetuloa suloinen arki taas!

Aurinkoista uutta viikkoa kaikille <3